Mainos

Miten päästä eroon lumihomeesta, voikukista tai ratamosta? 12 ratkaisua nurmikon ongelmiin

Mainos
Mitä on seittimäinen home nurmessa? Entä miten hävitän ratamon tai vesiheinän? Kokosimme vastaukset yleisimpiin nurmikon ongelmiin.

1. Miten uudistan vanhan ja epätasaisen nurmikon?

Vanhan nurmikon pinta kannattaa jyrsiä puutarhajyrsimellä rikki ainakin pahimmista ongelmakohdista. Sen jälkeen ruohomättäät haravoidaan pois, epätasaisuudet korjataan ja pinta muotoillaan viettäväksi rakennuksista poispäin. Muotoillun pohjan päälle levitetään tasavahva kerros uutta multaa, kasvualusta lannoitetaan ja kalkitaan ja muokataan vielä kertaalleen puutarhajyrsimellä. Lopuksi pinta tiivistetään kevyesti jyräten ennen heinänsiemenen kylvöä. Kuvalliset ohjeet nurmikon kylvöön löydät täältä.

2. Nurmikko kärsi talven aikana tuhoja. Mitä teen?

Nurmikon aukkopaikat kannattaa paikata heti keväällä tai sitten loppukesällä, elokuussa. Riko maan pintakerros rautaharavalla tai talikolla möyhimällä, jolloin tiivistynyt maa kuohkeutuu. Toimenpide torjuu myös sammalta, joka ilmestyy tiivistyneeseen maahan. Pinnalle kannattaa levittää kerros uutta multaa, jotta mahdolliset painaumat tasoittuvat. Tasoita multa haravalla. Mullan pinnan voi vielä tiivistää taputtelemalla, jotta siemenet saavat kosketuksen maahan. Siemenet kylvetään mullokseen. Nurmikkoa kastellaan niin usein, että maa pysyy kosteana, kunnes ruoho orastaa. 

Katso video nurmikon paikkauksesta.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Voikukka on hyötynyt ilmaston lämpenemisestä ja vallannut paljon uusia kasvupaikkoja.

3. Miten hävitän rikkaruohot nurmikolta?

Rikkakasvien ilmestyminen on oire nurmikon heikosta kasvusta ja maan tiivistymisestä.

Parhaiten ehkäiset nurmikon rikkakasveja parantamalla itse nurmikkoheinien elinoloja. Nurmikon ilmastaminen auttaa, samoin nurmikon multavuuden lisääminen, paikkauskylvöt ja kulkuväylien kiveäminen. Lue lisää nurmikon hoidosta täältä

4. Voikukkia nurmikolla – miten pääsen eroon?

Voikukka on tyypillinen vanhojen nurmikoiden rikkakasvi. Kun nurmikkoon tulee aukko, ensimmäisten joukossa siihen iskeytyy joko voikukka tai ratamo. Kesäkuussa ei voi välttyä saamasta voikukan siemeniä pihalleen joka puolella liihottelevien lenninhaiventen myötä. Yksi voikukan mykerö tuottaa jopa kaksisataa siementä.

Yksi keino voikukan torjumiseksi on pitää nurmikkoheinä tiheänä ja voimakaskasvuisena. Kasvualustan ilmastus ja paikkuukylvö auttavat. Nurmikon ilmastus hoituu esimerkiksi talikon avulla. Tee talikolla nurmikkoon tiheästi reikiä. Levitä sitten nurmikon päälle hienojakoista soraa tai karkeaa hiekkaa. Haravoi sora tai hiekka talikolla tehtyihin reikiin.

Markkinoilla on myös ilmastuskenkiä, joiden pohjissa on piikkejä.

Poista kaikki havaitsemasi voikukan alut nurmikosta heti, kun näet niitä. Jatka tätä sinnikkäästi.

Kotipuutarhassa on hyvä suosia luonnonmukaisia torjuntatapoja ja -keinoja ja välttää kemikaaleja. Halutessasi voit tietenkin tiedustella lähimmmästä puutarhamyymälästä voikukan torjuntaan sopivaa ainetta.

Miten päästä eroon ratamoista? Piharatamo on hankala ja sitkeä rikkakasvi.

5. Miten hävitän piharatamon nurmikolta?

Ratamo (Plantago major) on hankala rikkakasvi. Se on monivuotinen, mutta leviää pääosin siementen avulla. Yksi piharatamo tuottaa jopa 10 000 siementä. Tilanteen voi saada hetkeksi rauhoittumaan kitkennällä, mutta jonkin ajan kuluttua ratamot tulevat takaisin.

Ratamo valloittaa lähinnä muille kelpaamattomia nurmikon aukkopaikkoja. Paras keino pitää ratamo pois nurmikolta on huolehtia nurmikon hyvästä kunnosta. Jos havaitset talven jälkeen talvivaurioita, korjaa ne heti.

Kun kitket ratamon pois, kuohkeuta kasvualusta ja kylvä siihen heti hyvälaatuista nurmikkosiementä. Ratamo ei siedä kovin hyvin muiden kasvien kilpailua, ja tätä heikkoutta kannattaa käyttää hyväksi taistelussa sitä vastaan.

Jos ongelma on oikein paha, kasvualusta kannattaa poistaa ja hankkia uutta multaa tilalle.

Kotipuutarhassa on hyvä suosia luonnonmukaisia torjuntatapoja ja -keinoja ja välttää kemikaaleja. Halutessasi voit tietenkin tiedustella lähimmmästä puutarhamyymälästä ratamon torjuntaan sopivaa ainetta.

6. Miten saan vesiheinän pois nurmikosta?

Vesiheinä eli pihatähtimö on siemenrikkakasvi, joka ilmestyy paljaana olevaan maahan. Vesiheinä viestittää ravinnepitoisesta, hyvästä maasta. Yleensä se katoaa uudesta nurmikosta nurmikkoheinien vahvistuttua ja säännöllisen ruohonleikkuun alettua.

Jos nurmikossa on paljaita mulloskohtia, joihin vesiheinä on kylväytynyt, vesiheinäkasvustot kannattaa kitkeä huolellisesti juurineen. Tämän jälkeen mulloskohdat kuohkeutetaan ja niihin kylvetään nurmikonsiementä.

Pihatähtimö lisääntyy sekä maahan jääneistä versonpätkistä että siemenistä. Kasvinalut kannattaa poistaa ennen kukkimista, jolloin ne eivät pääse siementämään.

Jos paikka on hyvin varjoinen, nurmikko ei yksinkertaisesti viihdy, ja silloin rikkakasvit täyttävät paljaat kohdat. Tällöin kannattaa harkita nurmikon korvaamista osittain istutuksilla, joihin valitaan varjossa viihtyviä kasvilajeja.

Hankalia ohdakkeita voi tukahduttaa kasvien kilpailulla.

7. Miten poistan nurmikolta ohdakkeet?

Ohdakkeet ovat hankalia, monivuotisia rikkakasveja. Niillä on paksuhko juurakko, joka talvehtii. Lisäksi ne siementävät runsaasti. Ohdakkeita voi tukahduttaa kasvien kilpailulla. Kun nurmikko on tiheä, muiden kasvien on vaikea vallata siitä kasvutilaa. Nurmikon leikkaaminen antaa kuitenkin ohdakkeelle kilpailuvaltin, ja uudet versot kasvavat nopeasti juurakoista.

Jos nurmikolla on vain muutamia kymmeniä ohdakkeita, kaiva juurakot ylös ja hävitä ne.

Kotipuutarhassa on hyvä suosia luonnonmukaisia torjuntatapoja ja -keinoja ja välttää kemikaaleja. Halutessasi voit tietenkin tiedustella ohdakkeiden torjuntaan sopivia aineita lähimmästä puutarhamyymälästä.

8. Sammal nurmikossa – mitä sille voi tehdä?

Sammaleiden esiintyminen niin nurmikolla kuin muuallakin yleensä kertoo kasvualustan tiivistymisestä ja maan happamoitumisesta. Tärkeintä sammalen torjunnassa on huokoistaa kasvualustaa.Voit tehdä talikolla tai rautaharavalla ilmastusreikiä nurmikkoon noin 10–15 sentin syvyyteen. Tee reikiä niin paljon kuin jaksat. Levitä nurmikolle karkeaa hiekkaa ilmastuksen jälkeen ja haravoi sitä reikiin. Toimenpide kannattaa uusia vuosittain tai jopa pari kertaa kesässä. Katso kuvalliset ohjeet täältä.

Lisäksi olisi hyvä tarkistaa maanäytteestä maan happamuus. Happamuusarvon eli pH:n avulla määritetään kasvualustan kalkitustarve. Puutarhamyymälöistä löytyy sammalen torjuntaan sirotteita, jotka antavat akuuttia apua nurmikolla, mutta ne eivät poista perimmäistä syytä eli tiivistymistä.

Paikka voi myös olla nurmiheinille liian varjoinen. On syytä harkita, kannattaisiko vaikeimpiin paikkoihin istuttaa nurmikon sijasta esimerkiksi maanpeitekasveja. 

Huonokuntoinen nurmikko kannattaa perustaa uudelleen. Jyrsi maa, jotta tiivis pinta rikkoutuu. Poista sammalpaakut ja levitä pohjan päälle hiekkapitoista multaa noin 20 sentin kerros. Kalkitse maa ja sekoita ainekset tasaisesti. Jyrää pinta tiiviiksi ja kylvä uusi nurmikko. Nurmikon perustamiseen löydät helpot kuvaohjeet täältä.

Kotipuutarhassa on hyvä suosia luonnonmukaisia torjuntatapoja ja -keinoja. Halutessasi voit tiedustella sammaleen poistoon tarkoitettuja aineita lähimmästä puutarhamyymälästä.

9. Mitä on seittimäinen home nur­mes­sa?­ 

Nurmikossa oleva seittimäinen, val­koi­nen home paljastuu usein lumen sulaessa. Kyseessä on lumihome (Monographella nivalis), joka on heinämäisten kasvien sienitauti.

Lumihometta esiintyy yleisesti lumisina talvina, jolloin maa on jäänyt routaantumatta. Lumen alla on kosteaa, ja sieni kasvaa kylmässä ja kosteassa kasvimassassa. Haravoi lumihome huolellisesti ja poista kuolleet kasvinosat. Useimmiten hyvinvoiva vanha nurmikko toipuu nopeasti. Jos lumihometta esiintyy runsaasti, voit joutua tekemään paikkuukylvöjä.

Huolehdi syksyllä, että nurmikko ei jää liian pitkäksi. Lopeta typpilannoitus hyvissä ajoin elokuun puolella. Näin ehkäiset parhaiten lumihometta.

10. Mitä ovat ruskeat renkaat nurmikossa?

Renkaiden aiheuttaja on sienitauti nimeltä noidankehä. Tauti muodostaa vanhoille nurmikolle tummanvihreitä kehiä, joiden ulkoreunalla nurmikko kasvaa huonosti tai ei lainkaan. Taudinkuvaan kuuluvat lisäksi pienet vaaleanruskeat sienet.

Varsinaista kasvinsuojeluainetta noidankehän torjumiseksi ei ole. Nurmikko kannattaa haravoida ja lannoittaa keväällä normaaliin tapaan. Nurmiheinien hyvinvointia voidaan lisäksi edesauttaa ilmastamalla nurmikkoa. Tilannetta saattaa helpottaa, jos sienirihmasto kastellaan vedellä, johon on lisätty astianpesuainetta tai Atamon-pulveria (10g / 10 l vettä). Veden imeytymistä kasvualustaan edesautetaan pistämällä kehien kohdille reikiä esimerkiksi talikolla.

11. Miten saan sienet pois nurmikosta? 

Sienet levittäytyvät pihapiiriin laajan maanalaisen rihmastonsa avulla. Erityisen hyvin ne tuntuvat viihtyvän vanhoilla tiivistyneillä nurmikoilla.

Sienirihmasto on osa elävää maa-ainesta, eikä siitä ole sinällään mitään haittaa. Päinvastoin – rihmastot toimivat puiden ja pensaiden mykorritsa-sienijuurena ja parantavat kasvien veden ja ravinteiden saantia. Toki sienten itiöemät ovat esteettinen haitta, jos niitä on runsaasti. Typpilannoituksella voi merkittävästi pienentää sienirihmastojen muodostusta. Varsinkin urea-lannoitteen levitys nurmikolle on tehokas. Typpilannoitus on syytä tehdä kesän alussa, jotta nurmikon talvehtiminen onnistuu. Annetun typpimäärän tulee olla lannoitussuositusten mukainen.

Nurmikoilta sieniä voi yrittää vähentää ilmastamalla tiivistynyttä maata esimerkiksi talikolla, jonka jälkeen alue kastellaan säilöntäaine Atamonia sisältävällä vedellä. Laimennussuhde on kaksi pussia Atamonia 10 litraan vettä. Ilmareiät on lisäksi hyvä täyttää karkealla hiekalla, joka kuohkeuttaa kasvualustaa ja parantaa nurmiheinien juuriston hapensaantia. Ilmastamisen ohella lannoitus ja kalkitus edesauttavat nurmikon hyvinvointia. Kasvualustan kitkeminen, haraus ja säännöllinen ravinnetäydennys ylläpitävät puolestaan nurmikon elinvoimaisuutta.

Puutarhan mullan vaihtaminen sienien hävittämiseksi on työläs ja kallis vaihtoehto. Sienirihmasto saattaa kasvaa jopa 30 sentin syvyydessä, joten pelkkä pintaraapaisu ei riitä.

12. Miten karkoitan maamyyrän?

Onko piha täynnä kuoppia ja multakasoja? Todennäköisesti pihassasi mellastaa maamyyrä eli kontiainen. Maamyyrän hätistäminen puutarhasta on lähes mahdotonta. Kontiainen on rauhoitettu eläin, joten sitä ei saa tappaa eikä pyydystää. Mustaturkkinen kaivuri on sinällään täysin harmiton veitikka. Se syö hyönteisiä ja matoja, mutta jättää puutarhakasvit ja juurekset rauhaan. Myllätyt nurmialueet multakasoineen ovat kuitenkin korutonta katseltavaa.

Myyrien torjuntaan kehitetään jatkuvasti erityyppisiä tuotteita. Myrkytön vaihtoehto on muun muassa Esbaun maahantuoma Käpälämäen Myyräkarkote, jonka mainostetaan tehoavan pelto- ja maamyyriin. Karkotetta suositellaan käytettäväksi ympäri vuoden alueilla, joissa myyräongelma on suuri.

 

Kysymyksiin vastasivat agrologi Pertti Rajala ja puutarhuri Teija Heinonen.

Kommentit

Kysy, tai kerro miten onnistuit!
Kommentit (0)