Mainos

Havukasvien istutus ammattilaisen opeilla

Mainos
Syksy on erityisen hyvää havukasvien is­tu­tusai­kaa, sillä ne ovat herkkiä kui­vu­mi­sel­le. Istuta havut elo-syyskuussa, jotta ne ehtivät aloittaa juurtumisen ennen pakkasten tuloa.

Havukasvien istutus kannattaa ajoittaa sumuiseen tai utuiseen, heikkotuuliseen päivään. Tihkusadekin kelpaa mainiosti, sillä kasvi haihduttaa koko ajan sekä neulasista että juuristosta. Jos juuret ovat kauan alttiina tuulelle ja auringonvalolle, se heikentää kasvin kuntoa.

Myynnissä olevat havukasvit ovat useimmiten säkkipaakkutaimia. Juuripaakun ympärillä on muoviverkko tai säkkikangas, joka pitää paakun koossa, vaikka juuristo ei olisi kasvanut vielä multapaakun laajuuteen. Säkkipaakkutaimia voidaan istuttaa koko kasvukauden ajan. Hitaasti maatuva säkki poistetaan, kun taimi on paikallaan istutuskuopassa.

Näin onnistut havukasvien istutuksessa

1. Kaiva taimelle suurehko kuoppa. Muista, että leveys on tärkeämpää kuin syvyys. Jos maapohja on hiekkainen, tee kuopasta suuri ja lisää sinne multasaviseosta, jotta kosteus säilyy paremmin. Jos taas maa on savinen, kaiva vain matala kuoppa ja istuta taimi reilusti kohopenkkiin. Murentele istutuskuopassa olevat savikokkareet pienemmiksi.

 

2. Aseta taimi istutuskuoppaan säkkeineen ja avaa paakun ympärillä oleva kangas. Työnnä se juuripaakun alle mahdollisimman syvälle kuoppaan. Jos juuret ovat kasvaneet kauttaaltaan paakun läpi ja paakku pysyy koossa, voit liu’uttaa kankaan pois paakun alta varovasti.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

3. Hyvä säkkipaakkutaimi on sellainen, että taimeen ei ole muodostunut juurikierrettä, vaan juurenpäät sojottavat ulospäin. Juuriston hyvä kunto on ensiarvoisen tärkeää puun kasvuunlähdölle. Lisää paakun ympärille multaa ja kastele välillä. Tiivistä käsin, älä polkemalla.

4. Kun istutuskuoppa on riittävän laakea, puu jää selkeästi kummulle ympäröivään maastoon nähden.

5. Peitä paljas maa hakkeella. Jätä kuitenkin taimen tyvelle rungon lähelle paljas alue, ettei hakkeen lahoamisprosessi vaikeuta puun kasvua.

Kommentit

Kysy, tai kerro miten onnistuit!
Kommentit (0)